Jyväskylän Keljonkankaalla sijaitsevaan, vuonna 1989 rakennettuun omakotitaloon tehtiin ikkunaremontti heinäkuussa 2018. Talon asukkaat, Katariina ja Tapani Muhonen, ovat asuneet kotitalossaan pian 11 vuotta. Uusille ikkunoille ja parvekkeen ovelle tuli tarve sekä käytännöllisistä että esteettisistä syistä.

Tapani ja Katariina olivat ajatelleet pitkään ikkunoiden olevan seuraava remontin kohde. Kolmekymmentä vuotta vanhat ikkunat oli hankala avata, kun välissä oli useita tiukkoja klipsejä. Avaamisen lisäksi peseminen oli työlästä, kun pestäviä pintoja oli monta ikkunaa kohden.

Vaimo puhui usein uusista ikkunoista, koska entisten peseminen oli hankalaa. Lisäksi ikkunoista kävi talvella usein veto”, Tapani kertoo.

Ammattitaitoiset asentajat tekivät erinomaista työtä

Remontti alkoi huolellisella suunnittelutyöllä, jossa asiakkaan toiveet ja tarpeet otettiin hyvin huomioon. Suunnitteluvaiheessa käytiin läpi värivalintoja ja kätisyyksiä, minkä lisäksi arvioitiin, onko esimerkiksi hyönteispuitteille tarvetta.

Varsinainen remontti sujui myös mallikkaasti. Muhoset kokevat, että heitä tiedotettiin riittävästi liittyen remontin eri vaiheisiin ja aikatauluihin. Asentajat olivat ammattitaitoisia, ja heidän työnjälkensä on erinomaista.

Miehet hoitivat homman niin kuin se kuuluu hoitaa. Asennus kesti kaksi päivää, ja kolmantena enää viimeisteltiin peltejä. Oli ilo katsella ammattilaisia työssään”, Tapani sanoo.

Uudet ikkunat helpottavat arkea ja miellyttävät silmää

Lopputulokseen on helppo olla tyytyväinen. Entisten ruskeiden ikkunoiden sijaan taloa kaunistavat nyt sisältä valkoiset ja ulkoa tummanharmaat ikkunat. Uudet ikkunat ovat paitsi kauniit myös käytännölliset.

”Talostamme tuli heti paljon valoisampi. Uudet ikkunat on myös helpompi avata ja pestä, ja niissä on parempi äänieristys. Kyllä uusi on aina uusi”, Katariina kiittää.

Olen suositellut Ainola Ikkunoita ja kertonut, että remonttia ei ole kyllä tarvinnut katua. Hinta-laatusuhde oli erinomainen, ja kaikki meni kyllä täysin nappiin”, Tapani päättää hymyillen.

Haluatko todeta itse ikkunaremonttimme toimivuuden? Pyydä meiltä maksuton arviokäynti!

Categories: kokemuksia

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *